Terminator (1984)

Tänään Minnasta tuli tuhoaja...mutta samalla myös uuden elämän luoja.

Oli kerran surullinen tapaus, jota myös Feeniks -nimellä kutsuttiin. Tämä reppana unohtui lavasteen styrox-koppiin pitkiksi ajoiksi ilman auttavaa kättä. Välillä Minna kävi auttamassa sitä kuoriutumaan styrox-munasta. Minna kuitenkin alkoi hiljalleen menettää toivonsa tämän reppanan suhteen. Kuorituminen oli liian pitkä ja haastava prosessi. Sille ei tuntunut näkyvän loppua ja se teki jokaisella kohtaamiskerralla enemmän ja enemmän kipeää. Lopulta Minna tuli siihen tulokseen, että tämän Feeniksin on parempi jatkaa elmäänsä tuhkana. Se olisi parempi sekä Feeniksille itselleen että Minnalle. Ensin piti kuitenkin varmistaa Maurilta, että olisiko suoritettava tehtävä hyväksyttävä. Vastaus oli myötävä. Helpottunein mielin Minna antoi Feeniksin palautua epämääräiseksi styrox-tuhkaksi. Tuhkan Minna kantoi päätepysäkille, ulos valtavaan laatikkoon, jonne kaikki muukin menetetyn toivon styrox päätyy.

Kuvaa Minna ei henno tästä tuhoamisesta julkaista. Se olisi liian brutaalia. Mutta Minna tietää, että kaikilla osapuolilla on nyt parempi olla.


Tallahasseesta, Yhdysvalloista, löytyy nimittäin tilanteeseen sopiva laastari. Tämä pyöreästi metrin korkuinen otus löytyy kohta myös Minnan kokoelmista, styroxista veistettynä. Oli varmasti vuoden suurin yllätys ja uutinen kaikille, että epäonnista ja surumielistä tarinaa tulee korjaamaan Orava.

Minna voi siis lähteä uudelle matkalle kohti styrox-koppia. Nyt motivaatiota on moninkertaisesti enemmän kuin vuoden 2010 aikana Feeniksin suhteen yhteensä. Tämä otus ei tule päätymään ulos kylmään metallilaatikkoon. Ei missään nimessä.

Ensin pitää käydä plastoliinin kimppuun ja siitä se sitten lähtee.

Neljä savupiippua (1953)

Keväällä, juuri ennen kesälomalle pääsyä, sain tehtäväkseni savupiipun. Marppa oli pääjehuna tämän vuoden ARX-hippaloiden toteutuksessa. Minulle määräytyi siis kattoterasille tulleen savupiipun rakentaminen ja savupiipun päälle oli tarkoitus kyhätä myös haikaran pesä. Työparikseni sain Millan.

Ensin selvittelin erilaisista lähteistä millaisia savupiippuja tähän maailmaan on rakennettu vuosien saatossa. Sen jälkeen aloin miettiä mittoja. Lopulliset mitat määrätyivät osittain paikalle suunnitelun haikaran mukaan. Seuraavaksi päänvaivaksi muodostui materiaali. Minulle tarjoutui kaksi vaihtoehtoa: vaneri ja huokolevy, jolloin vanerista olisi ensin koottu runko ja tiilet olisivat muodostuneet huokolevystä. Budjetti oli kuitenkin rajallinen ja suunnitellun kokoisen savupiipun rakentaminen vanerista olisi tullut vähän turhan kalliiksi. Näin siis päädyttiin vaihtoehtoon kaksi: styrox ja harso + maali, jolloin runko tehtäisiin styroxista ja siihen harsoa ja maalia päälle. Vielä oli päätettävä miten tiilet toteutettaisiin. Tehtäsiinkö jokainen tiili omana palanaan ja saumaukset esimerkiksi uretaanista vai kaiverettaisiinko aina yhden piipun sivun kokoiseen styrox-levyyn saumakohdat lämmön avulla. Päädyttiin helpompaan ja nopeampaan vaihtoehtoon: kaivertamiseen.

Ensin sahailtiin styroxista sopivan kokoisia levyjä ja liimailtiin niistä savupiippu kokoon. Liimauksen yhteydessä piirrettiin myös apuviivat saumauksien sulatusta helpottamaan.

Seuraavaksi oli vuorossa saumausten teko. Tätä varten täytyi tehdä kokeiluja, koska meillä ei ollut moisesta hommasta aiempaa kokemusta. Kokeiluja täytyi tehdä myös oikeanmallisen sulatuspään löytymiseksi. Kokeilujen jälkeen pääsinkin sitten eräänä päivänä sulattelemaan saumat piippuun yksin, Millan ollessa poissa. Joitakin irvistäviä liimauskohtia täytyi tässä vaiheessa paikkailla uretaanilla.

Seuraavaksi veisteltiin ylimääräiset uretaanit pois ja alkoi harsottaminen. Harso kiinnitettiin piippuun liima-vesi-maali -seoksella. Maalin sävyksi valitsimme harmaan, joka toimi siis samalla saumauksen värinä. Näin päin totetus oli helpompi. Olisimme voineet käyttää harsottamisessa värinä punaista, jolloin saumaukset olisi maalattu jälkikäteen. Tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että saavutamme oikeanlaisen lopputuloksen nopeammin käyttämällä harsottamiseen harmaata.

Kun harso oltiin saatu liimattua ja koko piippu peitettyä harmaalla oli vuorossa tiilten maalaus. Sävytimme trend-7:aan sopivan sävyn ja töpöttelimme vaahtomuovilla maalia tiilten kohdille. Aidomman näköisen lopputuloksen saavuttamiseksi töpöttelimme vielä hieman mustaa maalia nokijäljiksi.

Kun piippu saatiin maalattua, kaipasi se vielä haikaran pesän huipulleen. Selailimme netistä kuvia erilaisista haikaran pesistä tietääksemme minkälaista risukasaa täytyisi lähteä punomaan. Rämimme metsät ja hakkuuaukeat läpi ja saimme saaliiksi pajua ja kaikenlaista irtorisua pesänrakennusmateriaaliksi.

Pesän rakentaminen alkoi pajurenkaiden teolla. Suljimme pari pajunoksaa renkaiksi ja kiinnitimme niihin pystysuuntaisia tukia. Sen jälkeen aloimme punoa pajua ja risua ristiin rastiin tukien väliin. Hitaasti ja epätoivon iskettyä pari kertaa, saimme kuin saimmekin pesästä haikaran pesää muistuttavan hökötyksen aikaan. Valmis pesä nostettiin savupiipun päälle ja näin meillä oli savupiippu haikaran pesällä valmiina.

Tämä oli mielestäni ihan onnistunut projekti. Olen ainakin itse tyytyväinen lopputulokseen, toki se olisi voinut olla parempikin. Aikaa saimme tähän kulumaan vähän turhankin paljon, johtuen ehkä pesän nihkeästä rakennusvauhdista ja sen hankaluuden aiheuttamasta epätoivosta.

Ihan hyvä savupiippu siitä tuli.