Plastic Bag (2009)

Messuosasto etenee.

Kuluneella viikolla (ja hieman edellisen viikonkin puolella) on saatu aikaan nurkkaseinän levyseinät ja pleksitkin on sahattu.

Seiniin tuli tukirakenteet kertopuusta, ja jokaisen kolmen seinän toiseen reunaan tuli uraa kaksi plekseille. Urat tehtiin jyrsimellä ja niiden kanssa oli alkuun vähän hakemista, että löytyi oikea leveys. Pleksit tulivat vasta sen jälkeen kun oltiin Anun kanssa tehty urat. No, tietysti ne urat olivat sitten liian pienet ja niitä täytyi suurennella, mutta se sujui lähes ongelmitta.

Kun tukirakenteet saatiin kokoon, kitattiin ruuvien kohdat taisiksi ja peiteltiin vähän muitakin reikiä ja kolhuja, joita kertopuissa oli entuudestaan. Sen jälkeen seinien etu- ja takapuolelle naulattiin 4 milliset MDF kaitaleet. Kohdistamisen helpottamiseksi MDF-levyt oli leikattu hieman reilun kokoisiksi. Kiinnittämisen jälkeen naulanreiät kitattiin umpeen ja ylimääräinen MDF jyrsittiin käsijyrsimellä pois (oli muuten aivan ihastuttava laite - paljon kätevämpi tapa poistaa ylimääräiset reunat kuin hiominen. Jyrsin oli myös siistimpi ja tasaisemman lopputuloksen tuottava ratkaisu).

Kuva urien jyrsimisen harjoituksesta

Tällä ne urat sitten tehtiin.

Tukirakenteiden kokoamista. Vaakatukien kiinnittäminen oli uralliseen reunaan hieman haastavaa.

Varmistettiin vielä, että pleksit varmasti kulkevat urissa.

Kitattu ja MDF:llä päällystetty seinäkappale. Ylimääräinen MDF on vielä jyrsimättä - viimeistellystä ei ole valitettavasti vielä kuvaa, vaikka jyrsimiset saatinkin valmiiksi ennen lomaa.

Lisäksi olen valmistanut pinon kokoustilan korokkeeseen tulevia tukiristejä. Niitä on monta.

Koska lopputuloksen pitää kestää läheltä tapahtuvaa tarkastelua ja olla mahdollisimman siisti, maalataan elementit ruiskulla. Tällä viikolla harjoiteltiin myös ruiskumaalausta. Se oli ihan hauskaa, mutta vaativa, puuhaa. ei se vielä suju läheskään niin hyvin kuin pitäisi, mutta harjoitukset jatkuvat loman jälkeen.

Tiimimme kasvoi kolmella henkilöllä. Kolmosista saatiin mukaan Tomi, kakkosista Meri-Tuulia ja ykkösistä mukaan uskaltautui Tiina. Hyvä näin, koska meillä oli aika pieni ryhmä ennen vahvistuksia.

Neljä savupiippua (1953)

Keväällä, juuri ennen kesälomalle pääsyä, sain tehtäväkseni savupiipun. Marppa oli pääjehuna tämän vuoden ARX-hippaloiden toteutuksessa. Minulle määräytyi siis kattoterasille tulleen savupiipun rakentaminen ja savupiipun päälle oli tarkoitus kyhätä myös haikaran pesä. Työparikseni sain Millan.

Ensin selvittelin erilaisista lähteistä millaisia savupiippuja tähän maailmaan on rakennettu vuosien saatossa. Sen jälkeen aloin miettiä mittoja. Lopulliset mitat määrätyivät osittain paikalle suunnitelun haikaran mukaan. Seuraavaksi päänvaivaksi muodostui materiaali. Minulle tarjoutui kaksi vaihtoehtoa: vaneri ja huokolevy, jolloin vanerista olisi ensin koottu runko ja tiilet olisivat muodostuneet huokolevystä. Budjetti oli kuitenkin rajallinen ja suunnitellun kokoisen savupiipun rakentaminen vanerista olisi tullut vähän turhan kalliiksi. Näin siis päädyttiin vaihtoehtoon kaksi: styrox ja harso + maali, jolloin runko tehtäisiin styroxista ja siihen harsoa ja maalia päälle. Vielä oli päätettävä miten tiilet toteutettaisiin. Tehtäsiinkö jokainen tiili omana palanaan ja saumaukset esimerkiksi uretaanista vai kaiverettaisiinko aina yhden piipun sivun kokoiseen styrox-levyyn saumakohdat lämmön avulla. Päädyttiin helpompaan ja nopeampaan vaihtoehtoon: kaivertamiseen.

Ensin sahailtiin styroxista sopivan kokoisia levyjä ja liimailtiin niistä savupiippu kokoon. Liimauksen yhteydessä piirrettiin myös apuviivat saumauksien sulatusta helpottamaan.

Seuraavaksi oli vuorossa saumausten teko. Tätä varten täytyi tehdä kokeiluja, koska meillä ei ollut moisesta hommasta aiempaa kokemusta. Kokeiluja täytyi tehdä myös oikeanmallisen sulatuspään löytymiseksi. Kokeilujen jälkeen pääsinkin sitten eräänä päivänä sulattelemaan saumat piippuun yksin, Millan ollessa poissa. Joitakin irvistäviä liimauskohtia täytyi tässä vaiheessa paikkailla uretaanilla.

Seuraavaksi veisteltiin ylimääräiset uretaanit pois ja alkoi harsottaminen. Harso kiinnitettiin piippuun liima-vesi-maali -seoksella. Maalin sävyksi valitsimme harmaan, joka toimi siis samalla saumauksen värinä. Näin päin totetus oli helpompi. Olisimme voineet käyttää harsottamisessa värinä punaista, jolloin saumaukset olisi maalattu jälkikäteen. Tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että saavutamme oikeanlaisen lopputuloksen nopeammin käyttämällä harsottamiseen harmaata.

Kun harso oltiin saatu liimattua ja koko piippu peitettyä harmaalla oli vuorossa tiilten maalaus. Sävytimme trend-7:aan sopivan sävyn ja töpöttelimme vaahtomuovilla maalia tiilten kohdille. Aidomman näköisen lopputuloksen saavuttamiseksi töpöttelimme vielä hieman mustaa maalia nokijäljiksi.

Kun piippu saatiin maalattua, kaipasi se vielä haikaran pesän huipulleen. Selailimme netistä kuvia erilaisista haikaran pesistä tietääksemme minkälaista risukasaa täytyisi lähteä punomaan. Rämimme metsät ja hakkuuaukeat läpi ja saimme saaliiksi pajua ja kaikenlaista irtorisua pesänrakennusmateriaaliksi.

Pesän rakentaminen alkoi pajurenkaiden teolla. Suljimme pari pajunoksaa renkaiksi ja kiinnitimme niihin pystysuuntaisia tukia. Sen jälkeen aloimme punoa pajua ja risua ristiin rastiin tukien väliin. Hitaasti ja epätoivon iskettyä pari kertaa, saimme kuin saimmekin pesästä haikaran pesää muistuttavan hökötyksen aikaan. Valmis pesä nostettiin savupiipun päälle ja näin meillä oli savupiippu haikaran pesällä valmiina.

Tämä oli mielestäni ihan onnistunut projekti. Olen ainakin itse tyytyväinen lopputulokseen, toki se olisi voinut olla parempikin. Aikaa saimme tähän kulumaan vähän turhankin paljon, johtuen ehkä pesän nihkeästä rakennusvauhdista ja sen hankaluuden aiheuttamasta epätoivosta.

Ihan hyvä savupiippu siitä tuli.

Maali! (2005)

Romulan taiteellinen teatteri esitti Vammalan romulla Julian varjossa -näytelmää. Lavastepuolella tehtiin tuohon näytelmään lavasteita. Olin mukana avustamassa. Pesin ja maalasin seiniä. Maalasin myös ikkunoiden peitteeksi tulleita kovalevyjä valkoisiksi.

Tästä hommasta ei ainakaan näillä tiedoilla ole kuvia. Pahoittelen. Mutta eipä niissä mitään sen kummempaa olisikaan: valkoiseksi maalattua seinää ja kovalevyä vain.

Yhdeksän hyvää hammasta (2003)

Antero on nyt valmis!


Hampaita on kylläkin vain kaksi.


Päästiin Millan kanssa eilen ja tänään hammaslääkärihommiin. Anteron pahasti reikiintynyt hammas kaipasi paikkausta. Hätäkorjaus tehtiin jo työn alkuvaiheessa värittämällä rikkoutuneet kohdat hampaasta mustiksi (näin saatiin aikaan reikiintyneenn näköinen hammas). Lisäksi tarvittiin puuttuvan hampaan tilalle uusi. Leikeltiin vaahtomuovista sopivat kimpaleet ja muotoiltiin ne hampaiden näköisiksi. Pinnoite tehtiin sävytetyllä Revultexillä. Sitä meni muutama kerros kumpaankin hampaaseen.
hammas ennen käsittelyä


hammas tussikäsittelyn jälkeen


uusi uljas hammas

Nyt saatiin myös väärän kokoinen seinä korvattua oikeankokoisella ja sisätilakin tuli kuntoon. Edellisen liian pienen seinän sijaan uusi oli vähän turhankin napakan kokoinen. Sen paikoilleen saaminen ei ollut mitenkään hirveän yksinkertaista. Saimme sen kuitenkin lopulta ängettyä paikoilleen. Nyt sen ainakin pitäisi pysyä paikoillaan. Ei ainakaan heti ensimmäisen viikon aikana pitäisi lähteä kaatumaan.

vanha sisätila näytti kutakuinkin tältä


uusi sisätila näyttää tältä

Anteroa vaivasi suuvaurioiden ja reikiintyneiden hampaiden lisäksi myös kaihi. Silmät siis kaipasivat myös pikaista huoltoa. Nypittiin vanhat teipit pois ja maalattiin sabluunan avulla uudet mustuaiset Anterolle.

vanhat, korvin kärsineet silmät


uudet silmät, joilla Antero näkee toivottavasti paremmin


Sitten olikin Antero valmis. Pientä hienosäätöä ja sisätilassa olevien kovien kulmien pehmentelyä ja vaarallisten aukkojen (sellaisten, joihin lapsukaiset voivat kätösensä työntää ja satuttaa itsensä) täyttelyä ylimääräisillä vaahtomuovipaloilla.




Minna kiittää ja kumartaa. Sisätila on ainakin omasta mielestäni parempi kuin alkuperäinen. Hampaat ovat vähän hassut, kun ovat poskihampaat ja sijaitsevat jossain ihan muualla kuin siellä missä poskihampaiden pitäisi. Mutta emme me Millan kanssa olekaan mitään hammaslääketieteen ammattilaisia. Anterokin on kuitenkin kallio. Mistä sitä tietää, vaikka kallioilla olisi poskihampaat kulmahampaiden tilalla...?

Bambi (1942)

Sain tehtäväkseni maalta Lavasteella aiemmin valmistetun saksanhirven uuteen väriin.

Hirvi ennen maalausta

Etsiskelin ensin saksanhirvistä kuvia ympäri Internetin pyöreää maailmaa. Löydettyäni hyviä kuvia riittävästi aloin sävyttellä kaikenmoisia ruskeita ja mustia, harmaita ja valkoisia.

Sitten ei auttanut muu kuin alkaa maalata ja maalata.

Ja maalata ja maalata.





Kuvista kiitos Milla ja Anu sekä tietenkin minä itse (:


Minulla on kuulemma ollut (ainakin, jos Millaan on uskominen) Bambi mielessä hirveä maalatessa. Siitä kai tulee Bambin isä mieleen. En minä kyllä ainakaan tietääkseni Bambin isää ole hetkeäkään maalatessani ajatellut...

Vai olisiko ehkä sittenkin ollut Bambi jossain päin alitajuntaa...?


Nyt on hirvi viety ammattikoulun tiloihin, maisemafondin eteen.