Oopperan kummitus (1925)

Ennen joulua tehtiin Vaasan Oopperalle pylväitä. Siellä oli lähestymässä ensi-ilta Tsaikovskin oopperasta Jevgeni Onegin.


Tarvittiin siis 14 kappaletta sisältä valaistuja pylväitä, korkeus ~5 metriä kappale.


Pylväät koostuivat viidestä lyhyemmästä palkista, jotka pinottiin päällekäin. Pylväiden runko muodostui vanerista ja verhoilu suoritettiin valkoisella, palokäsitellyllä puuvillalla. Pylväiden sisälle tuli valaistus. Minun osuudekseni hommassa koitui osien verhoilu. Lisäksi vannesahailin, rei'itin ja maalasin palkkien väleihin tulleita kaaria.

Verhoileminen oli ihan mukavaa. Sormet vain olivat ensimmäisen päivän jälkeen vähän turtana, mutta toinen päivä sujui jo ongelmitta. Minulla oli tämän tyylisestä hommasta kokemusta työssäoppimisajalta.

Näin kankaat kiinnittyivät palkkeihin. Ensin meni hetki oppia hyvä, ryppyjä jättämätön tekniikka, mutta kun sen oppi, homma sujui sutjakasti. Taustalla jammailee Tomi.

Kankaat piti niitata kiinni reunoistaan etteivät jäisi repsottamaan miten sattuu ja siten myös ulospäin näkymään. Tomi taas taustajoukoissa.

Palkkien molempiin päihin tuli renkaat, joiden avulla palkit saatiin kätevämmin pysymään kiinni toisissaan. (Ainakin tällaisen funktion kuvittelin rinkuloille).

Tältä valmiit pylväät suunnilleen näyttivät. Tämä on koepylväs, ja eroaa varsinaisita pylväistä muun muassa siinä mielessä, että kahden osan sijaan pylväät koostuivat viidestä osasta. Kuva Katrilta.

Suljettujen verhojen takana (1951)

Kymmenes ja yhdestoista viikko työssäoppimista takana. Samalla se tarkoittaa sitä, että työssäoppiminen on tällä erää minulta ohi. Kolmannelle vuodelle jäi vielä pari kuukautta työssäoppimista suoritettavaksi.

Viimeiset viikot kuluivat muun muassa baarijakkaroiden kanssa väkertäessä. Minulta jäi yhdeksänneltä viikolta vielä kolme verhoilematta ja ne täytyi saada valmiiksi. Se oli kyllä aikamoista taistelua, kun paineilmanitoja ei suostunut yhteistyöhön kanssani. Viimeisenä päivänä, pitkään pohdittuani ja laitetta monta päivää turhaan käsissä pyöriteltyäni tajusin vihdoin mistä oli kyse, ja sain vihdoinkin baarijakkaratkin valmiiksi! (en kerro missä vika oli, koska se saattaisi olla hiukkasen noloa...ja se on sitä paitsi tarpeeton tieto jaettavaksi)

Lisäksi palasin sen verran Kiven tuolien pariin, että virittelin siihen yhteen kurjaan tapaukseen toisenlaisen kiinnitysmekanismin. Sen kurjan istuinosa kun ei pysynyt kiinni muiden tavoin kulmista ruuvaten. Otin baarijakkaroista avuksi pari pikkuista kulmarautakiinnikettä (mikähän ihme niidenkin nimi oikeasti on?). Tämä oli mahdollista, koska jakkaroiden istuinosat olivat kiinni neljällä tällaisella kiinnikkeellä sekä vielä kahdella runkoon kiinni tulevalla ruuvilla. Testasin miten baarijakkaroiden istuinosa pysyisi paikoillaan ilman yhtä rautaa. No, hyvinhän se pysyi, joten irrotin yhden raudan kahdesta jakkarasta ja sain niiden avulla tuoliin istuinosan paikoilleen. Näin tulivat tuolitkin vihdoin ja viimein täysin valmiiksi!

Viimeisillä viikoilla olen liimaillut alakahvion tuoleja kokoon ja suorittanut korjausmaalailuja. Osa tuoleista keikkui holtittomasti, koska niiden jalkojen alta oli päässyt putoamaan pehmiketassut. Tartuin tuumasta toimeen ja väkersin tilalle uudet.

Tältä näyttivät tuolissa valmiina olevat tassut.

Leikkasin kumista ympyröitä...

...ja matosta myös...

...näin sain aikaan sopivan vahvuisen yhdistelmän...

...jonka jälkeen kiinnitin kumiosan liimalla ja nauloilla tuolin jalkaan...

...ja viimeistelin homman liimaamalla matonkappaleen kumiosan päälle.

 Näin saivat tuolit uudet tassut jalkojensa alle eivätkä enää kiikkuneet ja vaappuneet. Näitä tassuja tuli tehtyä yhteensä kymmenisen kappaletta. Taisi sinne kahvilaan jäädä vielä joitakin reppanoita ilman tassuja kiikkumaan. Aika ei riittänyt pelastamaan niittä kaikkia heilumiselta.

Toiseksi viimeisellä viikolla siirtelin tavaroita tarpeistovarastossa putkiremontin tieltä tettiläisen (työelämääntutustuja) kanssa. Hoivitsi, mutta siellä tarpeistovarastossa oli kaikkea huisin kivaa roinaa. Ihasteltiin niitä jonkin aikaa ja haaveiltiin, että kumpa itsellä olisi mahdollisuus hankkia kaikkea kummallista sisustuskamaa kotiin ja sen semmoista. Lisäksi peiteltiin kuntosalin laitteita suojaan remonttipölyltä ja siirreltiin muuta kamaa pois remontin tieltä.

Yksi isommista hommistani viimeisellä viikolla oli Kiven naistenvessan verhoprojekti. Sain tehtäväkseni halkaista yhden leveän verhon keskeltä kahtia ja lyhentää sen vielä sopivaksi.

Ensimmäisenä napsasin ylimääräisen mitan pois alareunasta. Sen jälkeen saksin verhon kahtia.

Kahtia leikkaaminen aiheutti sen, että minun täytyi purkaa yläreunan ryptysnauhaa vähän matkaa, jotta voisin tehdä uudet päärmeet reunoihin.

  
Tämän jälkeen pääsin ompelukoneelle. Surruttelin päärmeet reunoihin ja käänteet alareunoihin. Se meinasi olla vaikeaa. Verhot olivat ilmeisesti alunperin jonnekin suuntaan vinot tai sitten minä olin ottanut mitat huonosti, koska sain ommeltua niistä ensin jokasuuntaan vinot. Onnistuin kuitenkin korjaamaan ongelman ja sain verhot ikkunaan.

Sitten oli vuorossa nyörit, joilla verhot vedettäsiin sivuun. Minulle esitettiin toive teatterimaisesta vaikutelmasta. Tämä tarkoitti sitä, että verhot olisivat yläreunasta yhdessä ja nyörin kohdalta löysähkösti laskeutuvat/pussittavat: sellaiset teatterimaiset.

Koska nyöriä eikä hapsuja löytynyt teatterilta valmiina sain tehtävän noutaa niitä Eurokankaasta. Kangaskauppareissun jälkeen oli vuorossa nyörien virittäminen kiinni seinään. Ensin oli puhetta, että olisin tehnyt kiviporalla reiät koukkuja varten seinään, mutta sitten tyydyttiinkin väliaikaiseen ratkaisuun kiinnittää nyörit taulukoukuilla. Taulukoukkuja ei kuitenkaan löytynyt mistään ja niiden vähäisen käytön vuoksi en lähtenyt niitä myöskään hakemaan mistään. Sain luvan kehitellä toisenlaisen mekanismin. Nysvänurkassa hetken pöyrittyäni keksin loistavan idean, mutta enpäs kerrokaan teille miten mahtavasti sain nyörit lopulta seinään kiinni. Tuskanhiki siinä meinasin jossain vaiheessa tulla, mutta kyllä ne siinä ainakin yhden olivat pysyneet, koska alemmat kuvat on otettu seuraavana päivänä kiinnityksestä. Sen voin kertoa, että nyörit ovat seinässä kiinni sellaisten pikkuesineiden avulla, joita ei ihan ensimmäisenä yhdistäisi verhoihin. :)

Alunperin suunnitellut tupsut jäivät lopulta laittamatta, koska nyörit näyttivät hyviltä ilmankin. Sain näistä kiitosta ja näyttivät kuulemma juurikin siltä miltä oli tarkoituskin.

Ihan viimeisinä päivinä pääsin myös vihdoin käymään myös lavastamossa. Sinne minun piti päästä oikeastaan koko toukokuuksi. Henkilöstöpulan takia se ei sitten kuitenkaan onnistunut. Ei olisi ollut aikaa perehdyttää, kun muutenkin oli jo kiire ja tohina. Mutta ei se oikeastaan kauheasti harmita vaikka näin kävikin. Kyllä minä näyttämöhommissakin viihdyin. Enemmän hyötyä jaksosta olisi ehkä ollut, jos olisin lavastamoon päässyt pidemmäksi aikaa, mutta tällä kertaa kävi näin. Opin silti paljon ja sellaisia asioita, joita en olisi lavastamossa välttämättä oppinut.

Siinä se sitten olikin, minun työssäoppimiseni. Hassua, että se on nyt ohi. Aika meni hurjan nopeasti. Seuraavien päivien aikana luvassa vielä tiivistelmä tuon ajan tapahtumista ja tunnelmista

Piina (1990)

Tuolien taistelu on nyt miltei ohi!



Ja harjoittelua on takana jo yhdeksän viikkoa.

Kahdeksas ja yhdeksäs viikko menivät vahvasti tuolien parissa. Nyt tuoleja on sitten verhoiltuna 40. Tai oikeastaan luulen, että niitä on jopa 41. Harmi, yksi liikaa. En ole täysin varma lopullisesta määrästä, koska en tainnut ottaa laskuihin mukaan kokeiluversiota, joka päätyi myös Kiven kalusteeksi. Enkä ole tohtinut käydä Kivessä laskemassa, että montako niitä nyt sitten oikeasti on tehtynä.

Yhdeksäs viikko meni aika tehokkaasti (noin työntekoa ajatellen siis). Sain yhden (vajaamittaisen) päivän aikana enemmän valmiita tuoleja aikaan kuin yhdenkään täysinäisen päivän aikana tähän mennessä. En tiedä johtuiko se tekniikkani kehittymisestä vai siitä, että halustani päästä miltei uniin möyrivistä tuoleista eroon mahdollisimman nopeasti...Vai kenties siitä, että otin vain itseäni niskasta kiinni asian suhteen.
No, johtui sitten mistä tahansa omituisesta syystä, niin ahkera olen menneellä viikolla ollut. Lavastevarasto on ollut seuranani monet tunnit (piti siirtyä lavastevarastoon, kun näyttämöllä oli harjoituksia eikä kompuraa voinut tietenkään käyttää takanäyttämöllä ja kanssaihmisten korvia säästääkseni en viitsinyt jatkaa hommia tekniikan lämpiössäkään). Olen saanut ahertaa siellä ylhäisessä yksinäisyydessä ja harmitella joka lataamatta jäänyttä iPodin akkua uudelleen ja uudelleen. No, nopeasti ne päivät ovat silti menneet, ja on minulla mukavaakin viileässä varastossa ollut, kun jossain ylläni keskustorilla kulkevat ihmiset ovat hikoilleet alkuviikon auringossa.

Mutta voi ikävyys! Eivät ne kaikki tuolit ole vielä täysin valmiita. Yhdestä reppanasta on istuinosa vielä toistaiseksi irti. Näin kurjasti on käynyt, koska istuinosan ruuvinreiät ovat jostain syystä ajautuneet siihen kuntoon, ettei niissä saa pysymään mitään: ruuvit pyörivät tyhjää minkä kerkesivät. Toinen syy ruuvien päättömään pöyrimiseen voi tietenkin olla myös se, että päällinen on kulmien kohdalta taiteltu liian paksusti eivätkä ruuvit ylety kiinnittymään kunnolla. Nyt tarvitsee ilmeisesti käyttää mielikuvitusta ja kehitellä jonkunlainen vaihtoehtoinen kiinnitysmekanismi. Sillä yksilöllä ei nyt ainakaan toivoisi olevan hirvittävää kiirettä...Se voi sitä paitsi olla se maaginen neljäskymmenesensimmäinen, eli alunperin tarpeeton yksilö. Eiköhän sekin pääse palvelemaan ravintolakansaa vielä ennen kesää.

Tästä lähdettiin...

...ja tähän päädyttiin

Tuolien (sitä yhtä kurjaa lukuunottamatta) valmistuttua sain vastaani
baarijakkarat. Sama homma niiden kohdalla: vanhat päälliset pois ja tutuista matoista uudet tilalle. Tämä olikin vähän kinkkisempi juttu. En oikein ensin tajunnut mistä kohtaa kiinnittäminen olisi hyvä aloittaa ja jouduinkin sen takia irottamaan yhden miltei kokonaan kiinnittämäni päällisen ja aloittamaan alusta. Taisi siinä yksi kirosanakin päästä suusta. Aloitin uudelleen etureunasta liikkeelle lähiten. Ei se siltikään mennyt niin suoraan, että olisin täysin tyytyväinen. No, eiköhän loput mene jo paremmin, kun toinenkin meni jo huomattavasti ensimmäistä paremmin. Sai senkin kanssa silti tapella ihan riittävästi.
Jakkaroita ehdin saamaan valmiiksi vasta kaksi - vielä olisi kolme jäljellä.

Lisäksi olen kahden menneen viikon aikana muun muassa tulostellut tarralaitteella 48 merkkitarraa Kiven pistorasioihin. Niitä ei sitten kuitenkaan tarvittukaan, kun olin niitä seuraavana päivänä menossa kiinnittämään, oli joku muu hoitanut jo koko homman.

Olen myös nostellut etunäyttämön luukkuja paikoiltaan ja tuomaroinut kattokruunujen suoruusastetta.


Minulla on muuten pätevyys toimia esitysten paloturvallisuusvalvojana! (rankkaa :D)
Yksi päivä meni kahdeksannella viikolla paloturvallisuuskurssilla Tampereen keskuspaloasemalla. Siellä kökötin kuuntelemassa kaikenlaista paloturvallisuuspuhetta ja sen jälkeen siirrytiin palosetien treenipaikalle harjoittelemaan sammuttimen ja sammutuspeitteen käyttöä. Tulityökortin suorittaneena niissä ei nyt minulle ollut mitään uutta.

Päivän päätteeksi sain kortin, joka oli ripustettu huisin komeaan nauhaan.

Seitsemän (1995)

Seitsemäs viikko työssäoppimista ohi. (Mitä ihmettä? Olenko ollut siellä jo niin kauan? )

Mennyt viikko kului tiivisti tänään auenneen Kulttuuriravintola Kiven tuoleja verhoillessa.
En ole oikeastaan muuta ehtinyt tehdäkään.
17 tuolia sain valmiiksi avajaisiin. Jatkan verhoilua vapun jälkeen ja tarkoitus olisi 40 perustuolin lisäksi verhoilla myös pari baarijakkaraa samanhenkiseksi.

Tänään ehdin purkaa muutaman vanhan päällisen irti. Muutoin päivä meni kahvilan sisustuksen avustamisessa: kalusteiden kannossa ja sen semmoisessa. Kiikuin myös tikkailla johtoja asetellen ja tukia irti ruuvaillen.

Kuva ei ole maailman paras, anteeksi. En ehtinyt kuvata näitä sen kummemmin. Myöhemmin ehkä luvassa jotain jännempää kuvaa tästä projektista.

Ihan komeltahan nämä siellä muun kahvilasisustuksen joukossa näyttivät. Onhan se hienoa nähdä omia aikaansaannoksia käytössä - se nostaa kummasti uskoa omiin kykyihin, etenkin, kun töistään kuulee kehuja. Se tuntuu aina hyvältä.

Saksikäsi Edward (1990)

Viides ja kuudes viikko työssäoppimista takana.

Viides viikko meni osittain tuoleja korjatessa. Samaa vanhaa liimailua ja paikkamaalailua. Korjattavana oli sekä mustia että punaisia tuoleja. Osa tuoleista ei ollut yhteistyöhaluisia ja niiden kanssa sai tapella hieman kauemmin, että kiikkumisen ja nytkymisen sai katoamaan. Siirtelin myös korjattuja tuoleja takaisin kahvioon.

Lisäksi olen putsannut Teatterikahvila Kiven kalustoa (baaritiskejä jne.). Olivat olleet remontin aikana kahvilatilassa ja saaneet peitteekseen komean kasan remonttipölyä. Olin myös mukana ottamassa mittoja kahvilan vanhoista verhoista.

Syksyllä ensi-iltansa saavan Onnen maan yksi laatikko kaipasi ruskeaa maalia peittämään punertavat päätynsä. Sipaisin siis siihen pari kerrosta ruskeaa Roscoa.



Parin menneen viikon isoin projekti on ollut Kiven tuolien verhoilu. Olen heilunut saksien ja niittien kanssa viimeisten päivien aikana ahkerasti.


Lavastaja toi minulle vanhan maton palan ja pyysi kokeilemaan miten se toimisi verhoilumateriaalina. Lähinnä ajatellen materiaalin käyttäytymistä kulmissa ja mutkissa.

Aloitin homman purkamalla vanhan päällisen pois. Siitä sain kaavan tulevia päällisiä varten. Olin taas ihastuttavan fiksu ja aloin irrottaa niittejä ilman hanskoja. No, niinhän siinä kävi, että rystyset ja nivelet olivat kohta kaikki verillä, kun en vielä oikein halinnut niitinpoistoa kunnolla ja käsi kopsahteli tämän tästä ikävästi niitteihin ja vaneriin. Fiksuunnuin ja laitoin hanskat käteen. Homma muuttui hieman hankalemmaksi (johtuen mahdollisesti hanskojen liian isosta koosta), mutta kädet säilyivät ehjempinä.

Kun sain vanhan päällisen irti, mallasin sen sopivaan kohtaan matonpalalle ja leikkasin uuden lisäten pienet saumanvarat kiinnitystä helpottamaan. Ensimmäisen kiinnityksen suoritin käsikäyttöisellä niittipyssyllä, jotta virheniittien poistaminen ja kankaan siirtäminen olisi tarpeen tullen helpompaa.

Kun sain pienimuotoisen taistelun jälkeen uuden päällisen suunnilleen kohdilleen, kiinnitin sen lopullisesti paineilmanitojalla. Kuvio ei kohdistunut kunnolla ja se vähäsen ärsyttää minua. Lisäksi häiritsee säilytyksen myötä mattoon jäänyt taitospainauma (tai kenties minun huonoista verhoilutaidoista johtuva veto). Tämä kokeilu kuitenkin todisti sen, että matoilla on mahdollista päällystää tuoli eikä se ole liian vaikeakäyttöistä kulmakohdissa tai mutkissa.

Nyt oli edessä 39 vastaavaa lisää.

Kuudes viikko alkoi sillä, että lavastaja oli tuonut lisää mattoja materiaaliksi. Pääsin siis heti verhoilun pariin. Lyhyistä matoista sai kaksi päällistä, kunhan niistä ensin otti hapsut pois, jotta tuli vähän enemmän kääntövaraa. Lisäksi katkaisin matot, jotta kaavan asettelu ja leikkaaminen olisi helpompaa. Sitten pääsinkin asettelemaan kaavaa sopivalle kohdalle kuvioinnin kannalta ja leikkelemään uusia päällisiä.

Tässä vaiheessa vaatetusartesaanin sydän itki verta: Miksi jokapaissa kohdellaan saksia aina kaltoin? Jos saksilla on tarkoitus leikata kangasta, ei niillä saa leikata koskaan mitään muuta. No, kyllähän niillä nyt jotenkuten leikkasi, mutta aika taistelua se välillä oli. Leikkasin yhteensä 35 päällistä. Siinä oli kyllä saksille työtä aika pitkäksi aikaa. Ei ollut meinaan mitään maailman nopeinta touhua. Ei siinä leikkaamisessa mennyt aikaa, mutta kaavan asettelu oli välillä haastavaa.

Leikattuani kaikki vihreät, tajusin asian, jonka olin kyllä tiennyt jo etukäteenkin, mutta en ollut huomannut ajatella aiemmin: nukan suunta. Niin, häpeällistä myöntää ompelijana, mutta niin siinä vain kävi. En tajunnut ajatella nukan suuntaa ja sen vaikutusta väreihin ennen kuin muutaman leikatun päällisen jälkeen. No, toivottavasti se nyt ei kauheasti haittaa, että esimerkiksi vihreitä päällisiä on nyt neljää erilaista: kahta erilaista kuviointisuuntaa ja molemmissa niissä vielä kaksi eri nukan suuntaa. Loput päälliset leikkaan myöhemmin. En viitsinyt alkaa kuluttamaan aikaa kappaleiden mallaamiseen isosta matosta, joka oli kuviointinsa kannalta aika haastava mietittävä.

Näitä sitten kiinnitelin nitojalla. Kuviointien kohdistaminen ei vieläkään sujunut ihan täydellisesti, vaikka yritin mitan kanssa tarkistella ja kiinnitin alkuksi vain pari niittiä. Kuvioiden heitto kalvaa minua hiukkasen. Eiköhän se kuitenkin siitä ala sujua. Eikä ne nyt niin pahasti heitä, että se hirveästi haittaisi. Luulen, että tässä on taas enemmän kyse omasta kriittisyydestäni. Ehdin kiinnittämään melkein viisi päällistä ennen kuin loma alkoi. Valmiiista tuoleista ei ole kuvia, muuta kuin tuo kokeiluversiosta otettu. Ensi viikolla sitten mahdollisesti niitä luvassa.