perjantai 3. kesäkuuta 2011

Juhlat (1998)

Olin kerran suunnittelijana.

Sastamalan aikuiskoulutusosastolla ja oppisopimustoimistolla (tuttavallisemmin Aikolla) oli viimesyksynä (2010) 20-vuotisjuhlaseminaari Ellivuoressa. Lavasteen vastuulle tuli sisustuksen suunnittelu ja toteutus. Minä, Anu ja Tomi tarttuttiin tehtävään.

Minä olin vain projektin suunniteluvaiheessa mukana, koska leikkaus ja sitä seurannut sairasloma tiputtivat minut pois pelistä ennen toteutusvaihetta.

Homma alkoi siis suunnitelulla. Saatiin Maurilta tieto, että aikuiskoulutusjohtaja (Ilpo Moisio) on kertonut, että juhlavaa ja sinistä pitäisi olla. Tästä piti siis lähteä liikkeelle, sen enempää tietämättä.

Luonnosteltiin kaikenlaista ja kaikkia luonnoksia en viitsi tänne laittaa esille. Erilaisten mutkien kautta saatiin aikaan neljä erilaista kokonaisuutta.


Esiteltiin ideat Ilpo Moisiolle ja hän mieltyi eniten vaakatasossa kulkeviin malleihin. Tästä ideat lähtivät taas jalostumaan eteenpäin. Esimerkiksi puhujanpönttö päätettiin tehdä kokonaan uusi, koska Ellivuoren pönttö ei ollut tarpeeksi helposti naamioitavissa muun koristelun henkeen sopivaksi. Turhat rönsyilyt ja ranskanliljakuvioinnit saivat myös jäädä.

Moisio halusi juhlatilan ovensuuhun portin, josta astuttaisiin läpi. Näin saataisiin aikaan tunnelma siitä, että ollaan alusta asti tulossa tiettyyn tilaan (jokin hieno ajatus siinä oli takana). Suunnitteluun liittyi siis myös portti.
Palaverien ja monien muutostöiden jälkeen saatiin aikaan asiakasta miellyttänyt suunnitelma.

Tilaisuudessa mukana olleet Anneli Keinonen ja Vladimir Niappi saivat myös omat standinsa. Heidän toiveet otettiin vastaan ja luotiin yhteinäinen kokonaisuus

Sekalaisia suunnitelmia matkan varrelta:











Värimaailmassa päädyttiin valkoiseen pohjaan, koska sininen pohja olisi tehnyt tunnelmasta liian raskaan ja synkän.

Tässä vaiheessa minä jäin pois kuvioista ja siirryin sairaslomalle.

Palasin takaisin pystytyksen aikoihin. Olin siis mukana Ellivuoressa, kun homma laitettiin kokoon. En saanut kantaa enkä nostaa mitään painavaa, minkä takia minusta ei ollut kovin paljoa apua, mutta olin kuitenkin paikalla ja tein sen minkä pystyin.

Ainoa isompi työ, jonka tein koko päivän aikana. Alkupään suunnitelmissa näkyneitä paneeliverhoja ei toteutettu, vaan Ellivuoren verhot aseteltiin narujen avulla ikkunoiden sivuun ja verhojen keltaiset raidat käännettiin pois näkyvistä. Tämä oli siis minun tehtäväni.

Etuosan peittävä kangas, johon maalattu Aikolle tyypilliset kaaret.

Aikon historiaa valaisevat sermi

portti

Vladimir Niapin ja Aikon standit





Henkilökohtaisesti en ole toteutukseen kovinkaan tyytyväinen. En tosin ole itse ollut lähes ollenkaan mukana varsinaisessa valmistusprosessissa. Maalasin lähinnä käytäville tulevia opastekylttejä - kaikki muu on muiden lavastelaisten käsialaa.

Moni kohta on toteutettu hyvin heikosti ja huolimattomasti. Sinänsä olen ihan onnellinen, että olen ollut vain suunnittelemassa.

torstai 2. kesäkuuta 2011

Pingviinien matka (2005)

Koulu järjesti viimeisenä koulupäivänä kulttuurimatkan Turkuun.

Lavaste oli edustettuna hurjasti viiden hepun voimin. No, on se paremmin kuin Anun kanssa uumoiltu 3.

Kohteina Turussa olivat Luostarinmäki ja Tuomiokirkko (jälkimmäiselle kohteelle oli vaihtoehtoja, mutta bloggaaja päätyi muiden lavastelaisten kanssa Tuomiokirkkoon).

Yksityiskohtia matkan varrelta:

kello, joka on kaksi kertaa vuorokaudessa oikeassa

vanhalla kirjapainomenetelmällä painettu tekstinpätkä: Tomi sai tuliaisia isälleen vietäväksi :)
Oletettavasti soitinrakentajan pajasta kertova kyltti

Yksinkertaisesti: reki

Se on nätti.

Bloggaaja sai Anulta synttärilahjan. Kiitos Anu!

Tuomiokirkon urut

Luostarinmäki oli ihan kaunis ja mielenkiintoinen paikka. Turku on ihan ehdottomasti kesäkaupunki: yksi kauneimmista paikoista Suomessa kesällä!