perjantai 30. huhtikuuta 2010

Pitkä pimeä talvi (2001)

Tästä projektista on nyt jo aikaa. Merkintä tulee useasta eri syystä vasta nyt, mutta parempi myöhään, kun ei milloinkaan. Eikös niin?

Kätsällä oli ennen joulua semmoinen pieni joulusysteemi. Siellä oli semmoisia kaikenlaisia työpajoja. Minun, Anun ja Millan tehtävänä oli heijastinpaja. Siellä sitten sai kaikki tehdä nättejä heijastimia.

Otettiin Anun ja Millan kanssa valistava ja ehkä hieman synkkäkin ote tähän hommaan. Toiselle laidalle tilaa laitettiin esimerkillisesti käyttäytyvä hahmo ja toiseen laitaan heijastimen unohtanut ja tuon unohduksen seuraamuksista kärsinyt hahmo.

Oltiin sopivasti tehty alkusyksystä kanaverkkonaisia, jotka eivät kehnon laatunsa takia olleet kelvollisia siihen työhön, johon ne oli alunperin, opettajan taholta, ajateltu. Maalattiin kaksi noista naisista mustiksi.

Toiselle kanaverkkonaiselle (joka muuten oli muuten meidän rakas Vilijonkkamme) puettiin heijastinliivi ja pipo. Ripustettiinpa vielä heijastinkin roikkumaan liivin helmasta. Viereen tuli seinä, johon ripusteltiin heijastimia. Tämä nainen toimi esimerkkinä siitä, kuinka pimeillä syys- ja talvikeleillä tulisi varustautua.
Vilijonkka suorittamassa tärkeää tehtävää

Toiseen laitaan tuli vähän huonomman kohtalon kokenut kanaverkkonainen. Tältä naiselta väänneltiin raajoja epämääräisiin suuntiin ja hypittiin vähän mahan päällä, jotta saataisiin julman näköinen lopputulos. Sidottiin reppanan haavoja ja maalattiin veritahroja kankaseen, jolla uhri peiteltiin. Ompelin vielä lakanakankaasta paarit uhrin alle. Viereen tuli seinä, jolle tulosteltiin kuvia kynttilöistä, hälytysajoneuvoista sun muista. Tämän yhdistelmän oli tarkoitus herättää ajattelemaan kuinka tärkeää heijastimen käyttö oikeasti on.

Lisärekvisiitaksi pajaan tuli vielä (liikenneteemaa jatkaen) Stop-merkit, joiden alaosaan kiinnitettiin teksti "heijastinpaja". Merkit tehtiin vanerista ja maalatiin oikeanlaisiksi. Jalat olivat pahviputkea, jonka pinta maalattiin harmaaksi. Merkit saatiin pysymään pystyssä, kun jalkoihin kiinnitettiin vielä laudasta kyhätyt "joulukuusenjalat". Toisen merkin sahaamisessa tuli joku häikkä (ilmeisesti sahattiin sama sivu kaksi kertaa) ja merkin alin sivu on siksi muita pitempi. Tätä ei kuitenkaan kukaan ainakaan sanonut huomanneensa. Itse sitä vain kiinnitti virheeseen paljon huomiota, kun tiesi sen olemassaolosta.


Ikävän kohtalon kokenut kanaverkkonainen ja viallinen liikennemerkki

Frankie the Squirrel (2007)

Tämän liitävän oravan nimi ei kyllä ole Frankie. Sillä ei oikeastaan ole vielä nimeä ollenkaan. No, eihän sillä ole vielä turkkiakaan.

Tämän oravan tarina alkoi syksyllä. Tuli eteen sellainen pieni kurssi, jonka tavoitteena oli veistellä ja leikellä vaahtomuovista joku eläin. Luonnolisista syistä (lue vaikka tämä vanhempi merkintä) johtuen päädyin liito-oravaan.

Nyt tuo lentäväliitävä otus on jo jonkin aikaa ollut surullisesti samassa jamassa: kyhjöttänyt hyllyssä puolivalmiina - ilman turkkia ja silmiä.

Nyt tongin ahkerasti nappivarastojani siinä toivossa, että tämä pieni reppana saisi itselleen silmät vielä joku päivä. Lisäksi on kangaskaupat ja kirpparit kierrossa turkin etsintöjen merkeissä.




Nyt ahkerasti yritän saada tämän tarinan päättymään onnelisesti. Toivottavasti kohta saan kirjoittaa sen loppuun.

perjantai 23. huhtikuuta 2010

Yhdeksän hyvää hammasta (2003)

Antero on nyt valmis!


Hampaita on kylläkin vain kaksi.


Päästiin Millan kanssa eilen ja tänään hammaslääkärihommiin. Anteron pahasti reikiintynyt hammas kaipasi paikkausta. Hätäkorjaus tehtiin jo työn alkuvaiheessa värittämällä rikkoutuneet kohdat hampaasta mustiksi (näin saatiin aikaan reikiintyneenn näköinen hammas). Lisäksi tarvittiin puuttuvan hampaan tilalle uusi. Leikeltiin vaahtomuovista sopivat kimpaleet ja muotoiltiin ne hampaiden näköisiksi. Pinnoite tehtiin sävytetyllä Revultexillä. Sitä meni muutama kerros kumpaankin hampaaseen.
hammas ennen käsittelyä


hammas tussikäsittelyn jälkeen


uusi uljas hammas

Nyt saatiin myös väärän kokoinen seinä korvattua oikeankokoisella ja sisätilakin tuli kuntoon. Edellisen liian pienen seinän sijaan uusi oli vähän turhankin napakan kokoinen. Sen paikoilleen saaminen ei ollut mitenkään hirveän yksinkertaista. Saimme sen kuitenkin lopulta ängettyä paikoilleen. Nyt sen ainakin pitäisi pysyä paikoillaan. Ei ainakaan heti ensimmäisen viikon aikana pitäisi lähteä kaatumaan.

vanha sisätila näytti kutakuinkin tältä


uusi sisätila näyttää tältä

Anteroa vaivasi suuvaurioiden ja reikiintyneiden hampaiden lisäksi myös kaihi. Silmät siis kaipasivat myös pikaista huoltoa. Nypittiin vanhat teipit pois ja maalattiin sabluunan avulla uudet mustuaiset Anterolle.

vanhat, korvin kärsineet silmät


uudet silmät, joilla Antero näkee toivottavasti paremmin


Sitten olikin Antero valmis. Pientä hienosäätöä ja sisätilassa olevien kovien kulmien pehmentelyä ja vaarallisten aukkojen (sellaisten, joihin lapsukaiset voivat kätösensä työntää ja satuttaa itsensä) täyttelyä ylimääräisillä vaahtomuovipaloilla.




Minna kiittää ja kumartaa. Sisätila on ainakin omasta mielestäni parempi kuin alkuperäinen. Hampaat ovat vähän hassut, kun ovat poskihampaat ja sijaitsevat jossain ihan muualla kuin siellä missä poskihampaiden pitäisi. Mutta emme me Millan kanssa olekaan mitään hammaslääketieteen ammattilaisia. Anterokin on kuitenkin kallio. Mistä sitä tietää, vaikka kallioilla olisi poskihampaat kulmahampaiden tilalla...?

maanantai 19. huhtikuuta 2010

Paluu tulevaisuuteen (1985)

Olen elänyt jonkin aikaa netitöntä elämää ja siksi on jäänyt blogikin päivittämättä. Mutta nyt siellä on luettavissa monen monituista juttua menneistä ja meneillään olevista projekteista.

Jos nyt vaikka saisi taas päiviteltyä useammin, kun nykyteknologia kuuluu jälleen jokapäiväiseen elämääni.

Eipä tarvitisi sitten ainakaan istua tällälailla koko iltaa päivittämässä ja muistelemassa vanhoja projekteja ja miettimässä, että mitä sitä oikein on tullutkaan tehtyä.

Bambi (1942)

Sain tehtäväkseni maalta Lavasteella aiemmin valmistetun saksanhirven uuteen väriin.

Hirvi ennen maalausta

Etsiskelin ensin saksanhirvistä kuvia ympäri Internetin pyöreää maailmaa. Löydettyäni hyviä kuvia riittävästi aloin sävyttellä kaikenmoisia ruskeita ja mustia, harmaita ja valkoisia.

Sitten ei auttanut muu kuin alkaa maalata ja maalata.

Ja maalata ja maalata.





Kuvista kiitos Milla ja Anu sekä tietenkin minä itse (:


Minulla on kuulemma ollut (ainakin, jos Millaan on uskominen) Bambi mielessä hirveä maalatessa. Siitä kai tulee Bambin isä mieleen. En minä kyllä ainakaan tietääkseni Bambin isää ole hetkeäkään maalatessani ajatellut...

Vai olisiko ehkä sittenkin ollut Bambi jossain päin alitajuntaa...?


Nyt on hirvi viety ammattikoulun tiloihin, maisemafondin eteen.

Jäljet hiekassa (1957)

Vammalan ammattikoululla oli helmikuussa rekrymessut. Siinä projektissa olin Anun apuna. Autoin Anua maalaamaan sabuluunan kanssa kankaalle auton renkaan jälkiä ja jalan jälkiä.



Näille messuille tuli myöskin rengas, joka nähtiin jo TeknologiaUra -tapahtumassa Pakkahuoneella. Siihen vaihdettiin vain toisenlaiset teippaukset, joiden vaihtamisessa olin mukana.

Lopulta messuosasto näytti tältä.



Kuvista kiitos Anulle

Kiviset ja Soraset (1994)

Vammalassa sijaitsevan Herra Hakkaraisen talon kalliomies Antero Vipunen kärsi pahoista suu- ja vatsavaurioista. Minut ja Milla hälytettiin apuun.



Tarkoituksena oli siis uusia aikoinaan Lahden työttömien pajalla valmistetun Antero Vipusen sisuskalut. Antero Vipunen on Koirien Kalevalasta tuttu kallio. Hakkaraisen talossa lapset voivat mennä Anteron suuhun ja Antero puhuu kaikenlaista. Sisätilat olivat kuitenkin käytössä päässeet kulumaan ja kaipasivat uusimista.

Ensin menimme Millan kanssa tutkimaan ja mittailemaan, että mitenköhän Antero on oikein rakennettu ja miten sen sisus on mahdollista toteuttaa. Edellytyksenä oli, että uudet sisuskalut olisi huolettavissa mahdollisimman yksinkertaisesti.

Päädyimme erilaisten pohditojen ja mietintöjen jälkeen siihen tulokseen, että Anteron sisuskalut tulevat koostumaan kuudesta vanerilevystä, jotka pehmustetaan vaahtomuovilla ja päällystetään kivennäköiseksi maalatulla kankaalla ja vanerilevyihin tulisi kiinnitysraudat, joilla levyt sitten kiinnitettäisiin itse Anteroon. Näin niitä olisi helppo irroitella ja kankaita vaihtaa tai pestä tarpeen mukaan.

Varsinainen projekti alkoi kankaan maalaamisella. Maalasimme puuvillakangasta Sasu-saunasuojan ja väripastan seoksella. Ensin tietenkin etsimme mahdollisimman hyvin kivipintaan sopivat sävyt. Käytimme myös karkeaa merisuolaa maalaamisessa apuna. Kun kangas oli maalattu ripottelimme suolaa sen pinnalle. Suola imi ylimääräisiä maaleja itseensä ja elävöitti maalipinnan.

Seuraavaksi sahailimme vanerilevyjä. Haastetta tähän vaiheeseen toi muun muassa se, että Anteron takaseinässä oli kaiutin ja sen päälle ei tietenkään voinut asentaa vanerilevyä. Vaneriin piti siis sahata reikä kaiuttimen kohdalle. Myöskin Anteron suuaukko toi haastetta vanerilevyjen kokoja ja muotoja mietittäessä - levyjen piti kuitenkin mahtua sisään suuaukon kautta. Tästä syystä takaseinä koostuu kahdesta vanerilevystä. Jotta saumakohdasta saatiin mahdollimman huomaamaton, tehtiin siitä mutkitteleva.

Kun vanerilvyt oli sahailtu, leikeltiin vaahtomuovista mohkuroita ja liimailtiin niitä levyihin. Päälle liimattiin vielä ohut, yhteinäinen vaahtomuovi, jotta pinnanmuodoista tulisi sulavia.

Vaahtomuovin liimailua

Maalatatut kankaan kiinnitettiin kankaaseen ommelluilla nauhoilla (levyihin porattiin reikiä, joista nauhat pujotetiin ja solmittiin sitten nurjalle puolelle) ja niiteillä. Nauhoilla saatiin kangas kiristettyä matalemmista kohdista mahdollisimman lähelle levyä ja näin saatiin eliminoitua tyhjät tilat kankaan ja levyn välissä sekä tietenkin pintaan enemmän kalliomaista fiilistä epätasaisuuden myötä. Lopuksi levyihin ruuvailtiin vielä kiinnitysraudat.

Minä ja norsu. Yksi Anteron seinäkappaleista muistutti etäisesti norsua.

Antero on tällä hetkellä vielä hieman kesken. Yksi seinä oli mittavaikeuksien takia väärän kokoinen. Nyt on kuitenkin uusi, oikean kokoinen seinä tekeillä. Lisäksi pitäisi vielä uusia Anteron pahasti reikiintynyt hammas ja kaihista kärsivät simät. Näistä kuulette vielä myöhemmin lisää.





Ja nyt bonus!!!

Näin hehkeältä tämän blogin pitäjä näyttää hitsaus-haalareissa. Kiinnitysraudat piti jalostaa isommista raudoista. Otettiin siis Millan kanssa rälläkkä ( kulmahiomakone) käyttöön ja saatiin aikaan ainakin melkein suoria kappaleita.


Kuvista kiitos Millalle!



Vaikka projekti onkin vielä kesken, niin olen positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka hyvän näköiseksi me Millan kanssa Anteron sisätila saatiin. Maalauksetkin ovat yllättävän kivimäiset. Huolimatta pienistä kämmeistä ( kuten vääränkokoinen päätyseinä, jota nyt tehdään uudestaan) voin olla tähänkin projektiin tyytyväinen. Omasta mielestäni sisätila näyttää nyt huomattavasti paremmalta kuin alkuperäinen.

Varsinaista palautetta emme ole vielä Hakkaraisen talon suunnalta emmekä muiltakaan tahoilta saaneet. Niitä odotellessa...

Sisärengas (1983)

27.1.2010 oli Tampereen Pakkahuoneella TeknologiaUra -tapahtuma. Millan ja Kiian kanssa tehtiin sinne Muovi- ja kumialan markkinointikikaksi valtava rengas.

Rengas tehtiin vanerista ja sen halkaisija on n. 3 metriä. Aukon halkaisija on 1,9 metriä ja renkaan vahvuus kuutisen senttiä. Rengas koostuu kahdeksasta vaneripalasta, jotka ovat kukin neljäsosa ympyrän muotoisia. Kappaleet kiinnitettiin toisiinsa tukipalkkien avulla. Valmis rengas on purettavissa kahteen puoliympyrään. Näin sitä on helpompi kuljettaa paikasta toiseen ja säilyttäminen vie vähemmän tilaa.

Renkaasta tehtiin "läpikuljettava", eli siihen tehtiin portaat, joita kulkemalla voi läpäistä renkaan. Rengas maalattiin spray-maalilla ensin mustaksi ja "korkeampiin" kohtiin tuli päälle valkoista spray-maalia. Erilaiset urat ja kohoumat maalattiin sabluunaa ja harppia käyttäen.

Tässä menossa harpin (jonka käyttö tai toteutus olisi vaatinut hiomista) valmistus.
Tällä harpilla maalattiin siis sisäreunan kohoumat.



Renkaan kanssa tehtiin lopulta pitkääkin päivää ja messupäivänä se vietiin aamulla Pakkahuoneelle ja kasattiin siellä. Messujen päätyttyä päivän lopuksi rengas purettiin ja ajettiin takaisin Lavasteelle.

Projekti onnitui ihan kohtalaisesti. Itse rengas oli ihan toimiva ja kesti jopa käyttöä ( eli sen, että portaita kuljettiin edestakaisin). Maalaukset vain menivät vähän päin prinkkalaa. Käyttämämme harppitekniikka ei ollut välttämättä paras mahdollinen ja kuvioinnit menivät hitusen verran vinksinvonksin. Teippauksilla saatiin häivytettyä osa virheistä melko tehokkaasti.

Lopputulos ei välttämättä kestänyt ihan lähietäisyydeltä katsomista, mutta vähän kauempaa se näytti hyvältä. Olen minä tähän ihan tyytyväinen kuitenkin, kaikista mokista ja vinoista uria esittävistä maalauksista huolimatta.

Valmis rengas messupaikalla. Ihan hyvä siitä tuli. Kyllä tuon tekemisessä kehtaa myöntää olleensa mukana.