maanantai 21. marraskuuta 2011

Luonnonkuitua

Nyt se on kustannuslaskelmia vaille valmis!

Miltä se Lahteen tullut messuosasto nyt sitten lopulta tuli näyttämään ja mitä kaikkea matkan varrella tapahtui?

Teimme siis messuosaston Luonnonkuitukomposiittien oppimisympäristön ja koulutuksen kehittäminen -hankkeelle. (http://luonnonkuitu.fi) Muovi Plastics 2011 -messuille Lahteen.


suunnitelma näytti tältä: 



lopputulos tältä:









Suunnitelma on isolta osalta allekirjoittaneen aikaansaannosta. Rakennusvaiheessa osallistuin nurkan l-seinän tekoon, nurkkapöytien tekoon, kokoustilan kaappien kokoamiseen ja korokkeen valmistamiseen, kaarien kokoamiseen ja satunnaisiin apuhommiin muissa osuuksissa.

Kokoustilan pleksiosuuksien pellettikuvioinnit ovat myös allekirjoittaneen käsialaa. Ne pääsivät tukirautoja ruuvattaessa hieman valahtamaan, mutta eivät ne silti pahalta näyttäneen.

perjantai 14. lokakuuta 2011

Plastic Bag (2009)

Messuosasto etenee.




Kuluneella viikolla (ja hieman edellisen viikonkin puolella) on saatu aikaan nurkkaseinän levyseinät ja pleksitkin on sahattu.

Seiniin tuli tukirakenteet kertopuusta, ja jokaisen kolmen seinän toiseen reunaan tuli uraa kaksi plekseille. Urat tehtiin jyrsimellä ja niiden kanssa oli alkuun vähän hakemista, että löytyi oikea leveys. Pleksit tulivat vasta sen jälkeen kun oltiin Anun kanssa tehty urat. No, tietysti ne urat olivat sitten liian pienet ja niitä täytyi suurennella, mutta se sujui lähes ongelmitta.

Kun tukirakenteet saatiin kokoon, kitattiin ruuvien kohdat taisiksi ja peiteltiin vähän muitakin reikiä ja kolhuja, joita kertopuissa oli entuudestaan. Sen jälkeen seinien etu- ja takapuolelle naulattiin 4 milliset MDF kaitaleet. Kohdistamisen helpottamiseksi MDF-levyt oli leikattu hieman reilun kokoisiksi. Kiinnittämisen jälkeen naulanreiät kitattiin umpeen ja ylimääräinen MDF jyrsittiin käsijyrsimellä pois (oli muuten aivan ihastuttava laite - paljon kätevämpi tapa poistaa ylimääräiset reunat kuin hiominen. Jyrsin oli myös siistimpi ja tasaisemman lopputuloksen tuottava ratkaisu).

Kuva urien jyrsimisen harjoituksesta
Tällä ne urat sitten tehtiin.
Tukirakenteiden kokoamista. Vaakatukien kiinnittäminen oli uralliseen reunaan hieman haastavaa.

Varmistettiin vielä, että pleksit varmasti kulkevat urissa.
Kitattu ja MDF:llä päällystetty seinäkappale. Ylimääräinen MDF on vielä jyrsimättä - viimeistellystä ei ole valitettavasti vielä kuvaa, vaikka jyrsimiset saatinkin valmiiksi ennen lomaa.



Lisäksi olen valmistanut pinon kokoustilan korokkeeseen tulevia tukiristejä. Niitä on monta.




Koska lopputuloksen pitää kestää läheltä tapahtuvaa tarkastelua ja olla mahdollisimman siisti, maalataan elementit ruiskulla. Tällä viikolla harjoiteltiin myös ruiskumaalausta. Se oli ihan hauskaa, mutta vaativa, puuhaa. ei se vielä suju läheskään niin hyvin kuin pitäisi, mutta harjoitukset jatkuvat loman jälkeen.




Tiimimme kasvoi kolmella henkilöllä. Kolmosista saatiin mukaan Tomi, kakkosista Meri-Tuulia ja ykkösistä mukaan uskaltautui Tiina. Hyvä näin, koska meillä oli aika pieni ryhmä ennen vahvistuksia.

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Vilkkuvat valot (2000)

Minulla oli tekemisen puutetta viikonloppuna ja ajattelin kokeilla, miltä tauluvalaisimet näyttäisivät messuosaston ulkoseinissä.

Valosuunnittelu yms. tuntui jäävän minun kontolleni tämän projektin osalta, koska kukaan muu ei tuntunut liikauttavan eväänsä asian suhteen. Koska en ole mikään valoekspertti, piti minun siitäkin syystä ottaa Kerkythea apuun. Näin valaistuksen hahmottaminen onnistuu hieman paremmin kuin pelkän mielikuvan voimin.


Olisin halunnut logolamppuveistoksenkin valaisevaksi, mutta jostain syystä se ei onnistunut. Tyydyin sitten heijastavaan pintaan. Näyttäähän se hieman tökeröltä noin, mutta ei voi mitään. Tauluvalaisimet sen sijaan ainakin vaikuttaisivat ihan kivalta ratkaisulta.

maanantai 3. lokakuuta 2011

Pelon ympyrä (1954)

Hei!

Yllätyksellisesti  minulla on taas tarinointia Lahtiprojektiin liittyen.

Viimepäivät ovat olleet laskemista ja rakenteiden miettimistä ja pyörittelyä.

Omaksi kohtalokseni koituivat kattokaaret, jotka pöhköyksissäni menin suunnittelemaan, ja joihin asiakkaat sitten ihastuivat. Pirullinen juttu mielikuvitukseltani. Olisi sitä nyt jotain helpompaakin varmasti löytynyt.




Mietin ja piirtelin hommaa SketchUpilla. Kokosin härvelin 15 millisestä vanerista ja laitoin joka puolelle MDF-levyt kiertämään. Välissä kertopuuta tms. tukipilareina.


Sitten tuli Mauri. Mauri kysyi, että miksi minulla on noin monta vanerilevyä. Niin. En tiedä. Sain käskyn vähentää levyjen määrän kolmeen. Myöskin MDF:n suhteen tuli muutoksia. Miksi ihmeessä MDF kiertäisi koko kaaret, kun alapintaan tulee kuitenkin uppohalogeenit ja yläpintaa ei kukaan näe. MDF-levyt tulevat siis vain etu- ja takareunaan sekä päätyihin. Lisäksi MDF-levyt nostetaan muutamaa senttiä tukivanereita ylemmäs, jotta valojen piuhat saadaan kulkemaan piilossa kaarien päällä.

Tuskailin vanerin joustamisen pohdintojen kanssa ja kaarien yleisen toimivuuden mietintä aiheutti minulle ihottumaa. Mauri käski tehdä kokeilun 1:5 mittakaavalla. Näin saataisiin suunnilleen selville kaarien käyttäytyminen (mahdollinen joustavuus yms.). No, minähän nyhersin sitten yhdestä lyhyemmästä kaaresta pienoismallin.

Ei se kovin mallikaasti mennyt. Yritin perustella työnjäljen epämääräisyyttä sillä, että minulla on esimerkiksi reunanauhahiomakoneen edellisestä käyttökerrasta miltei vuosi aikaa.









Tein välituet hätäisesti jostain romukopan rimasta katkomalla ja liimaamalla. Lopullisesti nuo tukipalat tulevat olemaan aina samoilla kohdilla. Kokeilua tehdessä ajattelin jostain syystä, että laittamalla tukipalat aina ristikkäisiin kohtiin saisin jaettua painon tasaisemmin pitkin kaarta ei mikään kohta valahtaisi enemmän kuin toinen. Aika pöhkö ajatus. Etu- ja takareunaan tulee kuitenkin koko homman kasassa pitävät MDF-suikaleet, jolloin se on oikeastaan aivan sama miten tukipalat siellä sisällä ovat, koska niiden tarkoitus on lähinnä pitää homma kasassa sen aikaa, että MDF-levyt saadaan paikoilleen.


Seuraava tuska olikin sitten kaarien valmistus. Käsin väkerrettynä se tulisi olemaan yhtä tuskaa ja kauhua ja monta vähän turhan paljon mutkittelevaa kaarta. Mauri paljasti iloksemme, että kaaret voidaan teettää alihankintana puupuolella. Niillä on siellä sellainen kiva laite kuin CNC-kone. Sillä kaarien valmistus käy kätevästi.

Tänään käytiin sitten pikaisesti puupuolen sedän juttusilla ja hän otti mielellään homman vastaan. Joku puupuolellainen saa kuulemma siitä näytön itselleen. Meidän käskettiin vain toimittaa ympyrän säteen mitta ja kaaren pituus ja tarvittavan kaarimäärän koko pituus yms.

Niitä laskeskelin sitten kivasti pari tuntia SketchUpin suosiollisella avustuksella. Huomasin jonkin aikaa tapeltuani, että hommaan oli hyvin yksinkertainenkin ratkaisu. Ympyrän säteen laskeminen ei tuottanut ongelmia, mutta kaarien pituus oli hieman hankalampi, kunnes keksin matemaattisen kaavan ja löysin SketchUpista työkalun kulmien mittaamiseen.

Sieltä sain tulokseksi seuraavaa:

säde: 11,66 metriä
kaaren pituus: 8,77 metriä. Nyt meille on tulossa puupuolelta ~53 metriä 15 mm vahvaa ja  10 cm leveää vanerikaarta. Kivaa! Tämä oikeasti tuo ison helpotuksen messuprojektiin.

Meidän hommaksi kaarien osalta jää reikien teko uppohalogeenejä ja niiden piuhoja varten ja reunojen päällystys MDF:llä. Sekä tietenkin maalaus.

Lisäksi olen tänään pohtinut nurkkapöytien rakennetta. Se homma tuli tehtyä paperille, ja siksi täällä ei nyt ole muuta kuin SketchUp-kuva siitä, mihin liittyen olen piirrustuksia väsäillyt.



Muovimatto, messumatto, maalit ja ainakin osa tukirakenteisiin tulevista kertopuista on hankittuna. Katsottiin tänään Anun kanssa Asta-messuprojektista ylijääneitä pleksejä, josko niitä voisi hyödyntää tässä, että ei tarvitisi lähteä uusia tilailemaan. Budjetti tulee aikaa äkkiä vastaan...
Niin, ja kaaretkin ovat nyt hoidossa. Josko se tästä lähtisi luistamaan, kun ruiskumaalaukseenkin on tutustuttu jo maaliruiskun toiminnan ja rakenteen osalta.

maanantai 26. syyskuuta 2011

Valo taivaalta (1993)

Halusin kokeilla miltä valot sun muut näyttäisivät Komposiitti-projektin messuosastossa.

Latasin koneelle Kerkythean (anteeksi Sinä, jonka nimissä koneemme on, kun tukin tämän kaikella roinalla) ja tuskailin ensin tovin sen ja SketchUpin kanssa, että sain mokomat toimimaan yhteistyössä. Onneksi osasin pari sanaa englantia ja löysin Googlen avustuksella ohjeistuksen.

Tappelin muutamat lamput messuosaston yläkaariin (kun olin ensin leventänyt kaaria viidellä sentillä, jotta lamput mahtuisivat niihin todellisessa elämässä) ja heivasin mallin Kerkytheaan. Siellä säädin joihinkin pintoihin vähän kiiltoa ja sytytin lamput.

Tältä se lopulta näytti:





Vähän se on ehkä hämärä...mutta ei se mitään - tulipahan ainakin kerrattua Kerkyn käyttö :D
(enhän minä joutunut muuta kuin ainakin kolme kertaa renderöimään uudestaan, kun tajusin aina koko prosessin läpi ajaettuani, että jotain jäi puuttumaan tai meni vähän väärillä säädöillä...)

Rajaus jäi myös hieman kummaksi. Huomasin mokoman kuiten vasta suljettuani Kerkythean - en siis tehnyt asialle enää mitään. Koittakaa kestää. Myös veistospöytä jäi vähän turhan harmaaksi.

torstai 22. syyskuuta 2011

Järjen tuolla puolen (1989)

Jos nyt vihdoinkin saisin viimeisimmistä messujutuista tänne päivityksen.

Nyt on siis laitettu kaksi viimeisteltyä suunnitelmaa asiakkaille. Sieltä tuli toivomus ykkössuunnitelman toteuttamiselle, sisältäen kakkossuunnitelmassa esiintyvän veistospöydän.


Suunnitelma 1                
                    





 Suunnitelma 2
 


Nyt on mietitty rakenteita, laskettu menekkejä, tilailtu mattoja...

Hemppa on tullut pelastamaan meidät, ja tekee meille lamppuveistoksen. Kiitos Hemppa!

Nyt olisi tarkoitus päästä ensiviikolla mahdollisesti rakentelemaan. Seuraava palaveri on ensiviikolla. Siellä selviää muun muassa lopullinen värimaailma ja muutama uusi seikka, jotka ovat tulleet mukaan hypänneen uuden firman myötä kuvioihin.

Lumikki ja seitsemän kääpiötä (1937)

Tehtiin SketchUpilla ja Kerkythealla messuosasto.

Hupsista vain, minun messuosastolleni ei mahdu kyllä Lumikki, mutta ne seitsemän pikkumiestä taitavat juuri otsalautojen alta mahtua.

tiistai 13. syyskuuta 2011

Tappajahai

Vähän erilainen SketchUp. Käytettiin apuna Kerkytheaa.

Ankea huone siitä syntyi. Mutta on siellä rivi leffoja ja telkkari, jolla niitä voi toljottaa, rumalla sohvalla istuen.


Telkkarissa on hassu heijastuspinta.

tiistai 6. syyskuuta 2011

Talven valoa (1963)

Tiistaiseen tapaan Harria. Se merkitsee ketsuppia.




Tämmöisiä tänään.

maanantai 5. syyskuuta 2011

Kaksi miestä ja sohva (1994)

 

Miten tehdä sohva SketchUpilla?


Videossa vastaus. Hyvä ja selkeä video, joka ei etene liian nopeasti. Hommassa pysyy siis edes jotenkuten mukanakin. Mielenkiintoinen tapaus, mutta kaamean värinen. (Miksi ihmeessä kahta eri ruutukuosia samassa sohvassa?)

tiistai 30. elokuuta 2011

Ikkunat (1980)

Tänään oli aamupäivän ajan SketchUp -pelleilyä. Tällä kertaa SketchUp:iin taiottiin ovia ja ikkunoita (ja jotain holvikaaria muistuttavaakin taisi syntyä). Aika vinkeää.



 

torstai 25. elokuuta 2011

Rakennustyöläiset (1933)

Komposiittiprojekti etenee - hitaasti, mutta varman epävarmasti.

Nyt on parannellut suunnitelmat suunniteltuna. Tarkoitus olisi parin tunnin kuluttua lähteä tapaamaan asiakasta ja esittelemään suunnitelmia.

Tässä näkyvissä minun suunnitelmani. Pelätkää.


Malli 1







Malli 2







Malli 3






Värit on aika herttaiset. Valkoinen ja harmaa olivat kolkkoja ja ruskea vaikutti vähän liian tummalta. Olkoon selityksenä vaikka se, että vihreästä/ruskeasta maasta (lattia) kasvaa kasveja (kalusteet). Siitähän luonnonkuiduissa on osittain kyse.