maanantai 24. elokuuta 2009

Kylä

Tänään opimme, että kättä ei saa upottaa kipsiämpäriin ja jättää sinne. Se tulee sieltä takaisin hyvin luisevana.

Sain myös ilokseni kuulla, että hammaslääkärien käyttämä valosaine on eläinystävällistä. Se on merileväpohjaista ja sillä voi tehdä kädestä helposti friikin muotoisia valoksia. Kasvoista sillä saa valoksen aiheuttamalla huomattavasti vähemmän pakokauhua kuin kipsin kanssa. Vegaanista juustokakkua siitä silti ei välttämättä kannatta ruveta tekemään. Luotan siinä enemmin agar-argariin, joka myöskin on merestä tongittua.
Levää, nam.

Perspektiivipiirtäminen meni vähän paremmin kuin viimeksi: sain T:n onnistumaan!
Seuraavan ongelman nimi on Portaat. Näen ne varmaan unissanikin vielä joku yö.

Kulttuuritunneilla puhuttiin muun muassa siitä, miten entisajan pihapiirit ja kylät rakentuivat. Seinälle heijastetusta ympyrän muotoon piirretystä kyläyhteisöstä tuli mieleen The Village. Pieni kyläyhteisö, jonka sisällä kasvaa elämää suurempi tarina. Riipaiseva sellainen. Voisi ehkä katsoa sen tänään.

Huomenna mennään kulttuuritunneilta Pyhän Olavin kirkolle. Onneksi en ole siellä viimeaikoina paljoa ollutkaan. No, onpahan ainakin mahdollisuus tehdä jo syvempiäkin analyysejä maalauksista. Varokaa vain. :D

Olisinko nyt reipas opiskelija ja lähtisin ulos kuvaamaan vaurioituneita seiniä?

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mihinkään muualel pysty kommentoimaan mitään :( Ainakaan tää blogi ei syrji mua. Lämmin ja kotoisa kun Oskarin tohveli.

minna kirjoitti...

Muut pelkäävät nimettömästi kommentoivia häirikköjä. :D

Kirjaaa itsesi sisälle bloggeriin, niin voit kommentoida muitakin.
Tuosta kotoisuudesta ja lämpimyydestä en tämän blogin kohdalla tiedä, ainakaan suhteessa Oskarin tohveliin. :D