perjantai 14. lokakuuta 2011

Plastic Bag (2009)

Messuosasto etenee.




Kuluneella viikolla (ja hieman edellisen viikonkin puolella) on saatu aikaan nurkkaseinän levyseinät ja pleksitkin on sahattu.

Seiniin tuli tukirakenteet kertopuusta, ja jokaisen kolmen seinän toiseen reunaan tuli uraa kaksi plekseille. Urat tehtiin jyrsimellä ja niiden kanssa oli alkuun vähän hakemista, että löytyi oikea leveys. Pleksit tulivat vasta sen jälkeen kun oltiin Anun kanssa tehty urat. No, tietysti ne urat olivat sitten liian pienet ja niitä täytyi suurennella, mutta se sujui lähes ongelmitta.

Kun tukirakenteet saatiin kokoon, kitattiin ruuvien kohdat taisiksi ja peiteltiin vähän muitakin reikiä ja kolhuja, joita kertopuissa oli entuudestaan. Sen jälkeen seinien etu- ja takapuolelle naulattiin 4 milliset MDF kaitaleet. Kohdistamisen helpottamiseksi MDF-levyt oli leikattu hieman reilun kokoisiksi. Kiinnittämisen jälkeen naulanreiät kitattiin umpeen ja ylimääräinen MDF jyrsittiin käsijyrsimellä pois (oli muuten aivan ihastuttava laite - paljon kätevämpi tapa poistaa ylimääräiset reunat kuin hiominen. Jyrsin oli myös siistimpi ja tasaisemman lopputuloksen tuottava ratkaisu).

Kuva urien jyrsimisen harjoituksesta
Tällä ne urat sitten tehtiin.
Tukirakenteiden kokoamista. Vaakatukien kiinnittäminen oli uralliseen reunaan hieman haastavaa.

Varmistettiin vielä, että pleksit varmasti kulkevat urissa.
Kitattu ja MDF:llä päällystetty seinäkappale. Ylimääräinen MDF on vielä jyrsimättä - viimeistellystä ei ole valitettavasti vielä kuvaa, vaikka jyrsimiset saatinkin valmiiksi ennen lomaa.



Lisäksi olen valmistanut pinon kokoustilan korokkeeseen tulevia tukiristejä. Niitä on monta.




Koska lopputuloksen pitää kestää läheltä tapahtuvaa tarkastelua ja olla mahdollisimman siisti, maalataan elementit ruiskulla. Tällä viikolla harjoiteltiin myös ruiskumaalausta. Se oli ihan hauskaa, mutta vaativa, puuhaa. ei se vielä suju läheskään niin hyvin kuin pitäisi, mutta harjoitukset jatkuvat loman jälkeen.




Tiimimme kasvoi kolmella henkilöllä. Kolmosista saatiin mukaan Tomi, kakkosista Meri-Tuulia ja ykkösistä mukaan uskaltautui Tiina. Hyvä näin, koska meillä oli aika pieni ryhmä ennen vahvistuksia.

Ei kommentteja: