torstai 11. elokuuta 2011

Terrorin ja kauhun syksy (1978)

Taas on uusi lukuvuosi alkanut. Se on viimeinen vuosi edessä. Tuntuu, että kaikki hommat on kasautuneet viimeiselle vuodelle ja pelottaa, että kuinka työntäytteiset syksy ja kevät minulla ovatkaan edessä. Ehkä niistä kuitenkin selvitään ja valmista tulee viimeistään syksyllä 2012, jos realistisia ollaan.

Viikko koulua takana. Lyhyeksihän se ensimmäinen viikko jäi - kolme päivää tuli koululla vietettyä.

Siinä ajassa ehdittiin kyllä kaikenlaista. Heti alkuunsa saatiin uusi projekti. Lahden messukeskuksessa on marraskuussa Muovi Plastics -messut. Sinne olisi tarkoitus tehdä osasto Luonnonkuitukomposiittien oppimisympäristön ja koulutuksen kehittämisen hankkeelle. Minä lähdin mukaan hommaan apunani Anu, Joel, Katri ja Anna.

Tämä viikko meni kyseisen projektin osalta lähinnä huteria ja erittäin alustavia luonnoksia tehdessä ja hankkeeseen tutustuessa. Ensi viikon tiistaiksi Mauri tilasi kaikilta vähintään 20 luonnosta. Onneksi on SketchUp, koska piirrustustaitoni eivät ole mitkään kehumisen arvoiset.

SketchUpista päästäänkin tähän päivään. Aamupäivällä oli tunti ja joku plöräys siihen päälle Harria. Taisteltiin SketchUpin kanssa. Tehtiin hieno juttu, jossa on kakkosnelosia liitetty toisiinsa huenpyrstöliitoksella ja sitten tehtiin läjä kuutioita. Ovat todella kauniita ja tyylikkäitä.



Uudet tulokkaat menivät ja rikkoivat jälleen rakennustelineiden kasaamisen ennätyksen. Ne mokomat. viimevuotiset tekivät saman. Ilmeisesti siitä on tullut nyt jo perinne. Me nimittäin rikottiin aikoinaan samainen ennätys ajalla 3:15 (ja jotain sadasosia päälle). Tänään syntynyt ennätys oli 2:52.

Mauri sanoi, että meillä on kaksi vaihtoehtoa: joko kannamme telineet varastoon tai rikomme uuden ennätyksen. Halukkaita ennätyksen rikkomiseen ei oikein ollut. Minä taisin olla lopulta ainoa, jota homma kiinnosti oikeasti (enkä edes ole kilpailuhenkinen - halusin vain paikata ykkösvuodelta jääneen harmituksen siitä, kun oltaisiin pystytty silloinkin parempaan).  Mukaan yrittämään lähtivät Tomi, Tanja ja Meri.

No eihän siitä mitään tullut. Ensimmäinen yritys kaatui pyörän irtoamiseen, toinen yritys vei aikaa 4:20 (hyi, hävettää), kolmas sujui jo aikaan 3:40 ja neljännellä yrityksellä irtosi taas pyörä. Viides ja viimeinen saatiin menemään sekuntia nopeammin kuin kolmas. Lopullinen aika oli siis 3:39. Huonommin siis meni kuin meillä ensimmäisenä vuonna. No, kyllä me ainakin yritettiin. Tai ainakin minä yritin - suurimman osan ajasta. Homma vaan kaatui milloin mihinkin. Tulipahan telineilläkin hilluminen taas koottua ja muisteltua vähän niiden kasaamista. Enpä ollutkaan suunilleen 1,5 vuoteen telineitä kasannutkaan.

Ensi viikolla sitten Lahtiprojektin kimppuun ja siinä sivussa rästihommia karsimaan. Siellä odottaa jo orava styroksikopissa. Jos vaikka tällä kertaa pysyisi veitsetkin ihan yhtenä kappaleena. :)

Ei kommentteja: