maanantai 19. huhtikuuta 2010

Sisärengas (1983)

27.1.2010 oli Tampereen Pakkahuoneella TeknologiaUra -tapahtuma. Millan ja Kiian kanssa tehtiin sinne Muovi- ja kumialan markkinointikikaksi valtava rengas.

Rengas tehtiin vanerista ja sen halkaisija on n. 3 metriä. Aukon halkaisija on 1,9 metriä ja renkaan vahvuus kuutisen senttiä. Rengas koostuu kahdeksasta vaneripalasta, jotka ovat kukin neljäsosa ympyrän muotoisia. Kappaleet kiinnitettiin toisiinsa tukipalkkien avulla. Valmis rengas on purettavissa kahteen puoliympyrään. Näin sitä on helpompi kuljettaa paikasta toiseen ja säilyttäminen vie vähemmän tilaa.

Renkaasta tehtiin "läpikuljettava", eli siihen tehtiin portaat, joita kulkemalla voi läpäistä renkaan. Rengas maalattiin spray-maalilla ensin mustaksi ja "korkeampiin" kohtiin tuli päälle valkoista spray-maalia. Erilaiset urat ja kohoumat maalattiin sabluunaa ja harppia käyttäen.

Tässä menossa harpin (jonka käyttö tai toteutus olisi vaatinut hiomista) valmistus.
Tällä harpilla maalattiin siis sisäreunan kohoumat.



Renkaan kanssa tehtiin lopulta pitkääkin päivää ja messupäivänä se vietiin aamulla Pakkahuoneelle ja kasattiin siellä. Messujen päätyttyä päivän lopuksi rengas purettiin ja ajettiin takaisin Lavasteelle.

Projekti onnitui ihan kohtalaisesti. Itse rengas oli ihan toimiva ja kesti jopa käyttöä ( eli sen, että portaita kuljettiin edestakaisin). Maalaukset vain menivät vähän päin prinkkalaa. Käyttämämme harppitekniikka ei ollut välttämättä paras mahdollinen ja kuvioinnit menivät hitusen verran vinksinvonksin. Teippauksilla saatiin häivytettyä osa virheistä melko tehokkaasti.

Lopputulos ei välttämättä kestänyt ihan lähietäisyydeltä katsomista, mutta vähän kauempaa se näytti hyvältä. Olen minä tähän ihan tyytyväinen kuitenkin, kaikista mokista ja vinoista uria esittävistä maalauksista huolimatta.

Valmis rengas messupaikalla. Ihan hyvä siitä tuli. Kyllä tuon tekemisessä kehtaa myöntää olleensa mukana.

Ei kommentteja: