keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Colour me Kubrick (2005)

Uuden jakson myötä tuli uusi mielenkiintoinen kurssi - kankaan värjäystä. Tämä sopii minulle,  koska olen kiinnostunut kankaiden kanssa leikkimisestä enkä saa koskaan tarpeekseni vahvoista ja kauniista väreistä. Kankaiden värjäily on minulle entuudestaan  tuttua ihan jo pelkästään kotioloista, mutta myös edellisestä oppilaitoksesta, jossa opiskelin itseni vaatetusartesaaniksi.

Viime viikolla käytiin pääpiirteittäin erilaisia tekniikoita läpi. Tänään päästiin aloittamaan varsinainen työnteko.

Ensimmäiset kokeilut tein ihan tavalliselle valkoiselle lakanakankaalle.

Maalasin kuivalle kankaalle siveltimellä aurinkoja.

Taittelin kuivan kankaan haitarille ja maalasin toiset harjat oranssilla ja toiset keltaisella. Sen jälkeen maalasin välit sikin sokin oranssia ja keltaista käyttäen.
Maalasin siveltimellä märälle kankaalle oransseja aurinkoja.

Maalasin edellisen kokeilun taustan keltaisella kankaan ollessa vielä märkä.
Maalasin siveltimellä märälle kankaalle keltaisia aurinkoja.

Maalasin edellisen kokeilun taustan oranssilla. Väri levisi aurinkojen päälle peittäen ne osittain alleen. Tämä ei kuitenkaan ole mikään hirveän paha juttu, koska mielestäni lopputulos on silti ihan kivan näköinen.
Kastelin kankaan ja kiersin siihen pari lankaa estämään värin kulkemista. Sotkin kankaalle keltaista ja oranssia värilientä, jonka jälkeen poistin langat. Kiersin langat melko löyhästi ja niitä oli vain ohuelti, minkä vuoksi renkaat eivät jääneet valkoisiksi vaan keltainen väri pääsi myös lankojen alle ja renkaista tuli keltaiset.




Ensi viikolla olisi tarkoitus jatkaa siitä mihin tänään jäätiin. Nyt täytyy kaivella kaikki piristystä kaipaavat valkoiset vaatteet ja tekstiilit kaappien pohjilta valmiiksi värikäsittelyä odottamaan.

3 kommenttia:

Minna kirjoitti...

Vau, kaikki on tosi hyvännäköisiä! Maalasitko vapaalla kädellä nuo auringot kuivalle kankaalle? Ovat hienon näköisiä! Tosi eläviä tulee kankaista kahden värin sekoittuessa. Tuo haitarilla tehty näyttää melkein puunrungoilta.

minna kirjoitti...

Kiitos (:

Jep, ihan vapaalla kädellä maalasin kaikki.

Anu P kirjoitti...

Oi että! Aikas moista taidetta, ihania sävyjä oot saanut aikaan. Toivottavasti itsekkin kerkiän joskus tuoho touhuun mukaan..