Piina (1990)

Tuolien taistelu on nyt miltei ohi!



Ja harjoittelua on takana jo yhdeksän viikkoa.

Kahdeksas ja yhdeksäs viikko menivät vahvasti tuolien parissa. Nyt tuoleja on sitten verhoiltuna 40. Tai oikeastaan luulen, että niitä on jopa 41. Harmi, yksi liikaa. En ole täysin varma lopullisesta määrästä, koska en tainnut ottaa laskuihin mukaan kokeiluversiota, joka päätyi myös Kiven kalusteeksi. Enkä ole tohtinut käydä Kivessä laskemassa, että montako niitä nyt sitten oikeasti on tehtynä.

Yhdeksäs viikko meni aika tehokkaasti (noin työntekoa ajatellen siis). Sain yhden (vajaamittaisen) päivän aikana enemmän valmiita tuoleja aikaan kuin yhdenkään täysinäisen päivän aikana tähän mennessä. En tiedä johtuiko se tekniikkani kehittymisestä vai siitä, että halustani päästä miltei uniin möyrivistä tuoleista eroon mahdollisimman nopeasti...Vai kenties siitä, että otin vain itseäni niskasta kiinni asian suhteen.
No, johtui sitten mistä tahansa omituisesta syystä, niin ahkera olen menneellä viikolla ollut. Lavastevarasto on ollut seuranani monet tunnit (piti siirtyä lavastevarastoon, kun näyttämöllä oli harjoituksia eikä kompuraa voinut tietenkään käyttää takanäyttämöllä ja kanssaihmisten korvia säästääkseni en viitsinyt jatkaa hommia tekniikan lämpiössäkään). Olen saanut ahertaa siellä ylhäisessä yksinäisyydessä ja harmitella joka lataamatta jäänyttä iPodin akkua uudelleen ja uudelleen. No, nopeasti ne päivät ovat silti menneet, ja on minulla mukavaakin viileässä varastossa ollut, kun jossain ylläni keskustorilla kulkevat ihmiset ovat hikoilleet alkuviikon auringossa.

Mutta voi ikävyys! Eivät ne kaikki tuolit ole vielä täysin valmiita. Yhdestä reppanasta on istuinosa vielä toistaiseksi irti. Näin kurjasti on käynyt, koska istuinosan ruuvinreiät ovat jostain syystä ajautuneet siihen kuntoon, ettei niissä saa pysymään mitään: ruuvit pyörivät tyhjää minkä kerkesivät. Toinen syy ruuvien päättömään pöyrimiseen voi tietenkin olla myös se, että päällinen on kulmien kohdalta taiteltu liian paksusti eivätkä ruuvit ylety kiinnittymään kunnolla. Nyt tarvitsee ilmeisesti käyttää mielikuvitusta ja kehitellä jonkunlainen vaihtoehtoinen kiinnitysmekanismi. Sillä yksilöllä ei nyt ainakaan toivoisi olevan hirvittävää kiirettä...Se voi sitä paitsi olla se maaginen neljäskymmenesensimmäinen, eli alunperin tarpeeton yksilö. Eiköhän sekin pääse palvelemaan ravintolakansaa vielä ennen kesää.

Tästä lähdettiin...

...ja tähän päädyttiin

Tuolien (sitä yhtä kurjaa lukuunottamatta) valmistuttua sain vastaani
baarijakkarat. Sama homma niiden kohdalla: vanhat päälliset pois ja tutuista matoista uudet tilalle. Tämä olikin vähän kinkkisempi juttu. En oikein ensin tajunnut mistä kohtaa kiinnittäminen olisi hyvä aloittaa ja jouduinkin sen takia irottamaan yhden miltei kokonaan kiinnittämäni päällisen ja aloittamaan alusta. Taisi siinä yksi kirosanakin päästä suusta. Aloitin uudelleen etureunasta liikkeelle lähiten. Ei se siltikään mennyt niin suoraan, että olisin täysin tyytyväinen. No, eiköhän loput mene jo paremmin, kun toinenkin meni jo huomattavasti ensimmäistä paremmin. Sai senkin kanssa silti tapella ihan riittävästi.
Jakkaroita ehdin saamaan valmiiksi vasta kaksi - vielä olisi kolme jäljellä.

Lisäksi olen kahden menneen viikon aikana muun muassa tulostellut tarralaitteella 48 merkkitarraa Kiven pistorasioihin. Niitä ei sitten kuitenkaan tarvittukaan, kun olin niitä seuraavana päivänä menossa kiinnittämään, oli joku muu hoitanut jo koko homman.

Olen myös nostellut etunäyttämön luukkuja paikoiltaan ja tuomaroinut kattokruunujen suoruusastetta.


Minulla on muuten pätevyys toimia esitysten paloturvallisuusvalvojana! (rankkaa :D)
Yksi päivä meni kahdeksannella viikolla paloturvallisuuskurssilla Tampereen keskuspaloasemalla. Siellä kökötin kuuntelemassa kaikenlaista paloturvallisuuspuhetta ja sen jälkeen siirrytiin palosetien treenipaikalle harjoittelemaan sammuttimen ja sammutuspeitteen käyttöä. Tulityökortin suorittaneena niissä ei nyt minulle ollut mitään uutta.

Päivän päätteeksi sain kortin, joka oli ripustettu huisin komeaan nauhaan.